meistä
B2B asiakaskokemuksen ammattilaiset
Anna-Maija Tanninen
Perustaja, CX Advisor
B2B asiakaskokemuksen toimisto CX Agency syntyi vuonna 2022 henkilökohtaisesta intohimostani luoda parempia asiakaskokemuksia B2B-yrityksille. Toimiessani asiakaskokemuksen konsulttina olin jo jonkin aikaa huomannut, että B2B-näkökulma tuntui puuttuvan asiakaskokemuksen ympärillä käytävästä keskustelusta. Yhä useammalla B2B-yrityksellä on asiakaskokemus strategiassaan, ja nämä yritykset tarvisevat neuvoa siinä miten strategia konkretisoidaan toimintatavoiksi ja asiakaskeskeiseksi kulttuuriksi. Uskon, että erityisesti B2B-yrityksissä asiakasajattelu on yhdistettävä liiketoimintaprosesseihin, jotta voidaan saavuttaa todellisia muutoksia.
Yhdistän työssäni sekä käytännönläheisen, omakohtaisen kokemuksen B2B-toimialalta (KONE), sekä konsulttina (Accenture, Talent Vectia, Futurelab) hankkimani työkalut, menetelmät ja parhaat käytännöt.
Uskon, että asiakaskokemuksen kehittämisen konsultin (tai minkä tahansa muun konsultin) menestystä pitäisi mitata sillä, miten hyvin hän pystyy kehittämään yksilöiden ja tiimien taitoja, joiden kanssa työskentelee. Näenkin asiakaskokemuksen konsultoinnin ennen kaikkea palveluna, joka ei ole ainoastaan asiantuntemusta vaan myös oikeanlaisen osaamisen ja toimintatapojen tunnistamista ja kehittämistä.
b2B asiakaskokemuksen asiantuntijamme

Anna-Maija Tanninen

Kaisa Belloni
CX-neuvonantaja (freelance)
Olen työskennellyt Kaisa Bellonin kanssa KONEella. Kaisan vahvuus on yhdistää asiakastieto ja asiakkaiden kokemus liiketoiminnan mittareihin ja tavoitteisiin. Kaisa on loistava kouluttaja, ja osaa havainnollistaa asiakaskokemuksen teemoja konkreettisten esimerkkien avulla.